Opiskelija Markus Karjalainen metallialan kesätöissä

16-vuotias Markus Karjalainen opiskelee ensimmäistä vuotta metallialaa Savon ammatti- ja aikuisopistossa.

– Aloitin kesätyöt Savon Kilvellä jo toukokuun alussa. Kesätyöt sisällytetään opintoihini ja saan niistä opintopisteitä, nuori mies kertoo. Miehen suuntautumisalana on koneistus, joten Savon Kilpi sopi hänelle enemmän kuin hyvin kesätyöpaikaksi.

Yrityksen toimitusjohtaja Arto Pesonen on ollut tyytyväinen Karjalaisen työpanokseen.

–Tuotantomme opaste- ja kilpialalla on varsin valvottua, joten teemme millintarkkaa työtä. Yrityksemme periaatteena on oppia itsenäiseen työskentelyyn, ja hyvin hän on pärjännyt.

Karjalainen on monin tavoin malliesimerkki, sillä hänen opintonsa ovat edenneet etuajassa.

– Jo nuorempana kotipuolessa mopohommissa ja muissa vastaavissa metalliala tuli tutuksi. Valintani alan suhteen oli selkeä. Savon Kilvessä olen päässyt tekemään levyjen leikkaamista, tehnyt kiinnityksiä ja levyjen särmäyksiä sekä käyttänyt niittauskonetta. Pääasiallinen työmateriaali on ollut alumiini.

– Käytössämme on kilpituotannon kärkimerkit, laadukkaat raaka-aineet sekä uudenaikainen teknologia. Henkilökuntamme on pitkän linjan ammattilaisia ja heidät on erikoiskoulutettu vaativiin tuotannon eri tehtävin. Nämä yhdessä takaavat laadukkaan tuotannon raaka-aineesta valmiiseen tuotteeseen, Pesonen kertoo.

Savon Kilpi on tehnyt Savon ammatti- ja aikuisopiston kanssa muidenkin kuin metallialan kanssa yhteistyötä.

– Yhteistyötä on tehty myös pintakäsittelyalan kanssa. Varsinkin sesonkiaikoina oppilaitosyhteistyö korostuu. Vaikka pääsääntöisesti olen ollut hyvin tyytyväinen, toivoisin panostettavan lisää opiskelijoiden työelämävalmiuksiin. Että tullaan ajoissa töihin ja tehdään sovitusti hommia. Tällöin ura kohti ammattilaisuutta saa parhaan alun. Pyrimme rohkaisemaan opiskelijoita parhaamme mukaan. Apua ja neuvoa saa ja tulee kysyä. Myös yrityksellä on oma vastuunsa antaa selkeää perehdytystä opiskelijoille.

Teksti ja kuvat: Markku Penttilä, Savon koulutuskuntayhtymä, Tiedottaja.


 

Lisätietoja työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta:

  • Maija Savolainen, projektipäällikkö, Työpaikalla tapahtuu -hanke, maija.savolainen(at)sakky.fi, puh. 044 785 3545
  • www.sakky.fi/tyopaikalla-tapahtuu/tyopaikalla-tapahtuu-hanke
  • Katso Savon ammatti- ja aikuisopiston järjestämät koulutukset www.sakky.fi/koulutushaku

Savon Kilpi Oy

Savon Kilpi Oy on Kuopiossa toimiva kilpiä, opasteita ja liikennemerkkejä valmistava yritys. Vuonna 1982 perustetun yrityksen laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat mm. liikennemerkit, ulko- ja sisäopasteet, osoitenumerot, tie- ja katunimikilvet, ovikilvet, opastejärjestelmät, nimineulat, laitekilvet sekä muistolaatat. Tuotantokapasiteettia löytyy yksittäisestä tuotteesta tuhansin kappaleisiin. Yritys on palkittu mm. Kuopion Käsit  yö- ja tehdasseuruus ry:n Vuoden Yrittäjä -palkinnolla.