Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnosta potkua omaan työhön

Eeva Ervamaa työskentelee HopLop Oy:n palvelupäällikkönä Kuopiossa. HopLop Oy on perustettu vuonna 2007. Ketjuun kuuluu parisenkymmentä puistoa Suomessa ja yksi Saksassa. Määrä elää, kun ketju kehittyy ja uusia puistoja avataan. Eeva on työskennellyt Kuopion HopLopissa vuodesta 2008, ensin puistoesimiehenä ja vuoden 2019 alusta tittelinä on ollut palvelupäällikkö.

 

Eevan vastuualueeseen kuuluu yhteensä neljä HopLop-puistoa, Kuopion lisäksi puistot Tampereella, Pirkkalassa ja Jyväskylässä. Työnkuva on hyvin laaja ja sisältää paljon tiivistä yhteistyötä puistoesimiesten kanssa. Palvelupäällikkö vastaa oman alueensa puistojen toiminnan johtamisesta, laadusta ja kannattavuudesta. On tärkeää, että puistojen toiminta on konseptin mukaista ja asiakaslähtöistä. Tehtäviin kuuluu myös myynnin kasvun ja uusasiakashankinnan tukemista. Lisäksi palvelupäällikkö osallistuu johtamisjärjestyksen mukaisesti henkilöstöhallinnon tehtäviin, kuten rekrytointeihin, perehdytyksiin ja työsopimusten laadintaan. 

Opiskelua työn ohella
Eeva päätti aloittaa liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon opiskelun Savon ammattiopistossa keväällä 2019, kun tuoreessa palvelupäällikön pestissä vastuu kasvoi ja työnkuva laajeni. Hän toivoo koulutuksen antavan tukea, varmuutta ja lisää luottamusta omaan osaamiseen. Opinnot Eeva suorittaa työn ohella joustavasti. Opinnot räätälöidään omaan työkalenteriin sopivaksi.

Eeva kertoo, että hän on saanut Sakkyn tutkintovastaavalta paljon tukea ja kannustusta opiskeluihin jo ennen opintojen aloittamista. Yhteistyö ja yhteydenpito on ollut tiivistä ja apua on saanut yksilöllisesti aina kun on tarvinnut. Alussa moni asia oli iso kysymysmerkki, mutta ammattitaitoiset kouluttajat tukivat ja ohjasivat mm. näyttöjen aiheissa ja opintojen aikataulutuksessa, joten opiskelut oli helppo aloittaa. Tähän mennessä koulutuspäivien sisältö on ollut hyvin kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää. Päivien parasta antia on päästä keskustelemaan ja jakamaan ajatuksia muiden täysin eri aloilta tulevien opiskelijoiden kanssa. Liiketoiminnasta ja erilaisista työelämän ratkaisuista oppii laajasti uusia asioita itselle tuntemattomalta alalta tulevan kanssa keskustellessa.


Kuopion HopLop-tiimissä työskentelevät Marika, Iina ja VIlma veivät palvelupäällikkö Eevan sähköautoajelulle.

 

Opinnot sovitellaan aikatauluun sopiviksi
Savon ammattiopiston suunnittelija Petri Lehtoranta avaa uuden liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon sisältöä. Tutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat työelämässään erilaisissa esimies-, asiantuntija- tai kehittämistehtävissä ja haluavat syventää tai laajentaa omaa osaamistaan.

Opiskelu on joustavaa. Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa otetaan huomioon työkokemus ja aikaisemmat opinnot. Tutkintokoulutuksissa on lähiopetusta, jotka sisältävät mm. luentoja, pienryhmätyöskentelyä ja parikeskusteluja. Muita koulutuksen oppimistilanteita ovat työpajat, webinaarit, itsenäinen opiskelu ja ohjaus sekä kehittämistehtävät, jotka nivotaan omaan työhön.

Opintoja suoritetaan omaan tahtiin opiskelijan omaa työkuormaa ja henkilökohtaista aikataulua mukaellen. Useimmiten opinnot kestävät n. 1 – 1,5 vuotta. Tutkinto on mahdollista suorittaa oppisopimuksella, jolloin se on maksuton opiskelijalle ja työnantajalle. Lisätietoa oppisopimuksesta www.sakky.fi/oppisopimus.

Tällä hetkellä liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa voi suorittaa Savon ammattiopistossa kaupan alan, henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon osaamisaloilla. Koulutukseen on käynnissä jatkuva haku. Lisätietoa ja haku www.sakky.fi/koulutushaku 

Lisätietoja liiketoiminnan erikoisammattitutkinnoista antavat mielellään:
Lehtoranta Petri, suunnittelija, yritysyhteydet, 044 785 8613
Heikkinen Mauri, kouluttaja, 044 785 8642
etunimi.sukunimi@sakky.fi

Alkuperäinen juttu Sakkyn sivuilla